NÄPIT IRTI LOMISTA

Lomien lyhentäminen ja työajan pidentäminen on Elinkeinoelämän keskusliitosta väistyvän puheenjohtaja Sakari Tammisen resepti talouden kasvuun.

Tammisen käsittämättömistä lausunnoista ilmenee työnantajilta puuttuva arvostus suomalaiseen  työntekoon ja yhteisesti luotuihin työehtosopimuksiin.

Tammisen lausahdukset ovat myös täysin ristiriidassa, kun hän puhuu samanaikaisesti työhyvinvointiin liittyvistä parannuksista ja esittää  työajan pidentämistä. Tamminen toteaa, että sairauspoissaolot syövät nettotyöaikaa. Lisääntyneeseen työuupumukseen Tammisen esittämä lomaleikkuri on melko erikoinen tapa lisätä työhyvinvointia.

Ei tarvitse paljon ”työläisjärkeä” käyttää, kun ymmärtää ettei lomia vähentämällä ja työaikaa pidentämällä vähennetä sairauspoissaoloja, päinvastoin ne lisääntyisivät.

Paljon tärkeämpää olisi saada ensin työttömille työtä ja muutettava osa-aikatyö kokopäivätyöksi. Tällä tavalla talous saataisiin paljon tehokkaampaan kasvuun.

Tamminen arvostelee 6.11.2010 Turun Sanomien haastattelussa ammattiyhdistysjohtajia vastuuttomuuden puutteesta ja hämmästelee heidän haluttomuuttaan yhteistyöhön. Oletettavasti Elinkeinoelämän keskusliiton johdon mielestä yhteistyö on yhtäkuin kokoajan lisääntyvä paikallinen sopiminen työpaikoilla,  jossa työnantaja sanelee ”uudet sopimukset” työntekijöitä kuulematta.

Tammisen olisi hyvä muistella menneitä, kun mm. 1980-luvun lopussa sovittiin ns. Pekkas -päivistä,  jossa työnantaja halusi ennemmin lyhentää työaikaa kuin maksaa palkankorotuksia. Nyt hän on valmis heittämään romukoppaan työmarkkinajärjestöjen kanssa yhteisesti tehdyn sopimuksen.

www.juhakari.fi

12 kommenttia artikkeliin “NÄPIT IRTI LOMISTA”
  1. Muuten en ota kantaa kirjoitukseen ja sen ilmeisen vasemmistolaiseen ajatusmaailmaan mutta haluan tuoda pari seikkaa keskusteluun lisää.

    Yksi asia johon haluaisin ottaa kantaa on lomien merkitys perheille. Nykyajan kiireisessä elämänrytmissä perheelle, erityisesti lapsille jäävä yhteinen aika vanhempien kanssa on aivan liian vähäistä. En lähtisi lomia poistamaan vaan hakisin ratkaisuja muualta. Inhorealismia varmasti joudutaan harrastamaan tulevaisuudessa, haluttiin sitä tai ei.

    Toiseksi, työn tehokkuus on tärkeää ja se, että meillä on kilpailukykyinen ilmapiiri työntekemiselle/työn teettämiselle Suomessa. Mikäli työn teettäminen ei kannata/ei kannata riittävästi niin se viedään muualle. Omistajan määrittää millaista tuottoa hän haluaa sijoituksillee. Ei nämä sijoittajat ihan hölmöjä ole ja hukkaa rahojaan turhiksi laskemiinsa työnsiirtoihin.

    Asia ei ole kuitenkaan niin mahdoton esim. kustannusten kanssa kuin monasti annetaan ymmärtää. Esimerkkinä erään ison ohjelmistotalon sisäisistä laskutustiedoista. Intian elintason nousu ja tehoton työkulttuuri on tuonut suomalaisen ja intialaisen koodarin kulutason kohtuullisen lähelle toisiaan, varsinkin jos lasketaan muut kulut mitä tämä kaukotyö teettää Suomessa tilaajalle. Eli valoa on tunnelin päässä. Tietysti massatuotantokrääsän yms. tuottaminen on eri asia.

    Suomalaista työntekijää ja työantajaa pitää vaalia ja pitää heistä hyvää huolta myös heidän omista lähtökohdistaan. Molempia tarvitaan.

    Marko ”Romppu” Romppanen
    Liikeoiminnan kehitysjohtaja, pitkä johtoryhmäkokemus useista yrityksistä, osakas ja/tai hallituksen jäsen monissa yrityksissä sekä kansanedustajaehdokas (vihr.)

  2. avatar Jur.kand. sanoo:

    Viro siirtyy euroon 1.1.2011 eli puolentoista kuukauden perästä. Pienempi byrokratia, yritysverotuksen 0-taso ja palkansaajien tasavero 22 % alkavat vyöryttää teollisuuttamme Suomenlahden yli etelään. Merkkejä siirtymisistä on jo nähtävissä, vaikkapa yrittäjien puheenvuoroissa tämän teeman merkeissä. Kun työpaikat lähtevät, ei tarvitse enää kantaa huolta länsimaiden pisimmistä lomista, jotka aikanaan kiristettiin ay-liikkeen tomesta lakkoruuvilla, jopa yleislakkouhalla.Ken elää, hän näkee. Edellä sanaillut vihreä kuuluu puolueeseen, joka on tiukimmin ajanut kansalaispalkkaa. Koskaan eivät ole selvittäneet, millä kansalaispalkka maksettaisiin, jos kaikki hylkäisivät ansiotyönsä ja siirtyisivät vaikkapa tuottoisaan pirttiviljelyyn.

  3. Pieni kommentti kandille jottei aivan ala epätoivoon vaipua suomalaisen teollisuuden ja työläisen puolesta. Olen asiasta keskustellut suhteellisen monen merkittävän yrittäjävaikuttajan kanssa ja tullut lopputulemaan, että enempi on retoriikan retostelua tuossa Viroon siirtymisuhassa kuin todellista uhkaa mistään massamuutosta. Yksittäisiä puuhastelijoita toki voi asian ympärillä löytyä.
    Konecranes meni rytinällä Viroon joitakin vuosia sitten ja sitten siitä Kiinaan kohtuullisen pian. Nyt tehdään Kiina-Suomi välillä töitä..kallis oli Vironreissu heillekin.

    Muistelisin nopeasti, että yritysverotuksen nollataso on jos et kotiuta voittoja vaan investoit tuotot Viroon tai pidät firmassa, muussa tapauksessa vero on 20%. Verottaja taitaa iskeä voittoihin kiinni Virossakin näitä nostettaessa, ellen ole ihan väärässä…osinkovero on 24%.

    On Virossa yrittäjäystävällinen ilmapiiri se on totta kyllä! Ei se kuitenkaan yksioikoinen yrittäjän -rahantekoparatiisi tuo Virokaan ole. Verotaso on yrittäjille kuitenkin vain yksi tekijä monen muun seassa.

    Nuo muut tasaverot ja kansalaispalkat ovat nyt sitten jo eri kysymyksiä ja eivät suoraan liity keskustelussa olleeseen asiaan. Niihin en ota kantaa myös koska en ole lopullista kantaani niihin vielä muodostanut. Itse olen tukiasoissa kuitenkin aina aktivoimisen, kuin passivoimisen kannalla. Kaikessa on puolensa.

    Hyvä kysymys tuo miten mahdollinen kansalaispalkka maksettaisiin, samoin voisi kysyä miten tasavero maksettaisiin ja kenen pussista/jostakin peruspalveluista tinkimällä. Ma ei teab vastus…mutta tutkinpa asiaa ja josko löytäisin viisasten kiven vaikka tulevalla Viron matkallani?!

    -Romppu-

    PS: kannattaapa kandinkin kurkata allekirjoittaneen sivut niin huomaa ettei populistinen samankaltaistaminen toimi enää edes Vihreiden ehdokkaisiin. http://www.romppu.fi

  4. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Tervehdys Romppu!
    Sen verran muistini pelaa, että muistan jopa millä ehdoilla 80-luvun työmarkkinajärjestösopimus solmittiin.
    On erittäin ylimielistä sinulta Romppu lähteä analysoimaan suomalaisen palkansaajan poliittista suuntausta ja ahneutta.
    Pitäisi kansaned.ehdokkaan hieman kiihkottomammin tutkia kokonaisuutta. Ranskassa mellakoidaan, kun eläkeikää nostetaan jopa 62v. Tutustu saksalaisiin työehtosopimuksiin jne.
    Jur.kand. on viimeinen, jota Telluksella nimittelisin populistiksi.
    Sensijaan Vihreät ovat entisestäänkin lisänneet vauhtia sekunda-populisteina.
    Puoluejohdon puheilla pidettäisiin yksi kylä kummasti energiassa ja pellot lannoitettuna.
    T. Riitta

  5. avatar Juha Kari sanoo:

    Kiitos Riitta!
    Veit sanat näpiksiltäni. Ihmettelin myös mitä tekemistä poliittisella kannallani on tässä asiassa. En todellakaan usko, että kovinkaan moni suomalainen uskoo tuohon työn tehokkuus ”hömppään” ja olisi sen myötä valmis vähentämään lomiaan osakkeen omistajien hyödyksi.

    Kyllä suomalainen työnteon tehokkuus kestää kansainvälisen vertailun. Tällaisella työpaikan menettämisen pelottelulla yritetään saada heikennettyä työehtosopimuksia ja tekemään työtä entistä huonommilla ehdoilla.

    Ranskalaista asennetta kaivattaisiin myös tänne Suomeen.

    Marraskuun lumet aurataan täällä jatkossakin. Ei niitä lumia Intiassa aurata, vaikka siellä halvempaa työvoimaa olisikin.
    T. Juha

  6. avatar Jur.kand. sanoo:

    ”Ma ei t e a vastus”. Näin taidettiin Helsingin yliopiston viron kursseilla opetettaa verbien taivutusta – silloin 1980-luvulla.

    Muuten Viron budjettivaje, alle 2 %, oli unionimaiden pienin v. 2009, kuten valtionvelkakin BKT:hen verrattuna (7%). Suu on pantu säkkiä myöten eikä elämisvelkaa ole otettu -sossusta. Vuonna 1941 Barbarossa-operaation aikaan Pietarin edustalle saksalaisia joukkoja paenneen ja johtavien virolaiskommunistien mukana hukkuneen pääkommunisti Johannes Lauristinin sosialidemokraattinen ministeritytär Marju totesi 1990-luvun alussa uudelleen itsenäistyneen maansa johtavana sosiaalipoliitikkona hyvinvointimalliansa tyrkyttäneille Ruotsin poliitikoille, että Viro rakentaa hyvinvointinsa työlle, ei ilmaiselle sosiaaliturvalle. Viro on siis kutakuinkin kuivilla laissez faire- naapuriensa puristuksessa.

    Sitä samaa linjaahan vihreiden arvostettu perusturvaekspertti Osmo Soininvaara yritti kovapäisille ay-jäärille opettaa porvarihallituksen asettamassa Sata-komiteassakin, toistaen linjauksensa juuri ilmestyneessä kirjassaan, vaan ay-porukka vie kansan ennemmin helvettiin ykkösluokassa ylisuurine, elinikäisine ansiosidonnaiskorvauksineen. Unioni on jo budjettikomissaarinsa Olli Rehnin johdolla heristänyt ylivelkaantuneelle Suomelle sormea tolkuttoman budjettivajeemme ja vielä tolkuttomamman valtionvelkamme johdosta. Onneksi kansanedustajien sopeutumiseläkkeestä tehdään loppu puhemies Sauli Niinistön johdolla uuden eduskunnan myötä. Maanläheinen Timo Soini laittanee uudessa hallituksessa ns. vanhojen puolueiden broileripuheenjohtajat Halosen ”Moskova-ohjeistuksen” mukaan kuuntelemaan perussuomalaisia. Kesän kynnyksellä protestivaalien jälkeen se nähdään.

  7. Hyvä, että sauna lämpenee, heitetäänhän vettä kiukaalle. Riitasta tulee vakiosparraaja, hienoa.

    Joskin en aivan saanut koppia Juhan ja Riitan kommenteista, liekö kommentoitu vain puoluekannan ärsyttämänä. Kiitos kuitenkin tästä, ei käy elämä tylsäksi näitä lukiessa.

    Erityisesti hämmennyin Juhan kommenteista tuon työn tehokkuuden kohdalla. Sisälukutaitoa harrastavan toivoisi ymmärtävän, että tekstissä morkataan intialaisten tehottomuutta ja sen tuomia kustannuksia verrattuna suomalaisen työn laatuun ja tehokkuuteen. Siis tässä kehuttiin kotimaista koodaria.

    Kyse on siis seuraavasta kommentistani:

    ”Asia ei ole kuitenkaan niin mahdoton esim. kustannusten kanssa kuin monasti annetaan ymmärtää. Esimerkkinä erään ison ohjelmistotalon sisäisistä laskutustiedoista. Intian elintason nousu ja tehoton työkulttuuri on tuonut suomalaisen ja intialaisen koodarin kulutason kohtuullisen lähelle toisiaan, varsinkin jos lasketaan muut kulut mitä tämä kaukotyö teettää Suomessa tilaajalle.”

    Eli tässähän on kysymys suomalaisesta firmasta ja sanotaan suoraan, ettei työn vieminen Intiaan ole enää kustannustehokasta, saati kannattavaa. Tämä koska intialaisen työn hinta on nousussa ja se mitä saadaan on tehotonta. Tässä ei ole tarvinnut tinkiä euroakaan suomalaisen koodarin palkasta tai eduista. Siis jos niitä värilaseja hiukan kiillottaa niin näkee asian oikean laidan. Voin vääntää rautalangasta jos ei vielä auennut.

    En nähnyt duunarin pelottelua kommenteissani? Epäilen, että minua paremmin tuntevat ja juttujani lukeneet eivät allekirjoita minun kohdalla minkäänlaista työntekijän oikeuksien polkemista. Inhorelistista pohdintaa toki joskus tulee harrastettua. Lomien säilyttämistäkin puolustin jo lapsiin ja perhearvoihin vedoten, ainiin eihän sitä voinut huomioida koska ei siihen voi negaatiota minua kohtaa kohdistaa.

    Riitta:
    Riitalle yksi kysymys: missä kohtaa väitin suomalaista palkansaajaa ahneeksi ja analysoin suomalaisen palkansaajan poliittista kantaa? Jos tarkoitat viittaustani vasemmistolaisuuteen ensimmäisen kirjoitukseni alussa niin tuskin Juha tätä lähtee kieltämään. En tosin huomannut hänen nettisivujen osoitetta vielä tuossa vaiheessa.
    Myönnettäköön, että pieni kauneusvirhe oli tuo maininta vasemmistolaisesta ajattelusta oli, ajattelin ”ääneen” vahingossa, pahoittelut jos Juha pahoitti mielensä.

    Ainiin, sehän ei ole populismia jos haukkuu Vihreitä – se on sitä sanavapauden suomaa suorapuheista kiihkottumuutta, aivan – anteeksi että asiallisesti asiasta huomautin. Jos minä sanoisin demaria tai vasemistolaista k*mm*r*ks* tai muuksi punaisen ääripään edustajaksi niin kiesus mikä äläkkä siitä tulisi – eli en sano, enkä väitä, tämä vain esimerkkinä.

    Minusta on hauskaa, että oikeisto, vasemmisto ja kaikki siltä väliltä ovat yhdellä orrella kiekumassa kun vastassa on vihreä. Ainakin saa huomioarvoa kirjoituksilleen. Miten se meni, karavaani kulkee ja …

    Hyvä, hyvä – alkaa tulla jo hajurakoa. Ollaan kiihkottomia ja mennään barrikaadeille niinhän ne siellä Ranskassa kans.

    -Romppu-
    Yltiöonnellisena leikkikavereista

  8. avatar Jur.kand. sanoo:

    Ja vaalien jälkeen porvarihallitusta seuraa Halosen-Soinin linja – Moskovassa julkistettu presidentin valtiovierailulla tottakai. Ydinsanoma ns. vanhojen puolueiden broileripuheenjohtajille on Halosen mukaan: ”Kuunnelkaa perussuomalaisia asioista, jotka vanhoilta puolueilta ovat päässeet unohtumaan”. Iltapäivälehtien mukaan johtavat demarit ovat olleet presidentin lausumasta sanattomia.

    Populismi on toki jo vanha aatesuunta, joka pyrkii puhuttelemaan laajoja kansankerroksia. Kansan kirjasto, Wikipedia, sitä varmaan valaissee. Itävaltalainen Karl Popper analysoi aatetta sodan jälkeen ja teki laajemmin sitä ainakin Euroopassa tunnetuksi, muistan oppikouluaikana lukeneeni. Timo Soini teki aatteesta maisteringradunsa. Ehkä ay-taustainen juristi Tarja Halonen haluaa toisen kautensa päättyessä todistaa olevansa ns. kansanpresidentti Timo Soini adjutanttinaan. Mikäs sen somempaa. Ay-liike on karannut liian kauas köyhästä kansasta.

  9. avatar Juha Kari sanoo:

    Ettei tuo Romppu nyt kaikkea huomiota itselleen ottaisi niin totean, että suurin osa kommentistani oli tarkoitettu nimim. jur. kandille. Lähinnä noista pelotteluista työpaikkojen häviämisistä Suomesta.

    Puoluekantaani en ole koskaan hävennyt, joten ei sen mainitseminen mieltäni pahoittanut…ihmettelin vaan miksi puoluepolitiikka sotketaan tähän keskusteluun.

  10. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Terve Romppu!
    Ei ihme ettet saanut kiinni kommentistani, koska minulla ei ole puoluekantaa.
    Toiseksi, palkkaneukuissa on kyseessä osto- ja myyntitapahtuma. Ei orjakontrahti.
    Jotenkin näissä kuvioissa on yhdeltä sun toiselta unohtunut, ei yritys tee tulosta, vaan ihmiset.
    Jos siitä muistuttaa, oletetaan se poliittiseksi kannanotoksi.
    Onko se ni pirun vaikeaa ymmärtää.
    T. Riitta

  11. Hei, Riitta – en etsinyt kommentistasi puoluekantaa vaan tolkkua, jotain josta saada kiinni. Nuo muut kommenti olivat varmaan tarkoitettu jollekulle muulle kuin minulle.
    -romppu-

  12. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Moikku Romppu!
    Kyllä se koko paketti oli sinulle.
    Eihän minun jutuista saa mitään tolkkua, jos niin tulkitsee.
    Siksi minua onkin pyydetty taannoin myös sinun puolueesi jäseneksi.
    T. Riitta

Jätä kommentti

css.php