habanero

Kuvaus:

Jos et kuuntele, et ymmärrä. Vain hyvä kuuntelija voi olla hyvä päättäjä ja uskon olevani molempia. Jos käytät valtaa vain omien etujesi ajamiseen, olet ymmärtänyt saamasi luottamuksen väärin.

Kirjoittajana habanero:
  • SUOMEN RIKOSLAKIA TIUKENNETTAVA

    Suomen rikoslakia on syytä tiukentaa kovalla kädellä. Rikollisten päänsilittely mm. raiskaustapauksissa on johtanut Suomessa siihen, että vain pieni osa rikoksista tulee poliisin tietoon. Suuri osa raiskausrikoksista jää ilmoittamatta, kun uhreiksi joutuneet  tietävät, että tuomiot raiskauksista

  • HALLITUKSEN ”KÄDENOJENNUS” LAPSIPERHEILLE

    Pääministeri Kiviniemen hallitus on hehkuttanut  koko vaalikauden  kuinka lapsiperheiden asemaa on parannettu tällä vaalikaudella.  Lapsiperheiden heikentyneestä taloustilanteesta puhuville hallitus on rehvastellut mm. lapsilisien ja lastenhoidon tukien sitomisesta indeksiin. Hallitus on mainost

  • VEROLINJAUKSET SELVILLÄ

    Kaikki suurimmat puolueet ovat nyt julkaisseet tulevan eduskuntavaalikauden verolinjauksensa. Nyt äänestäjillä on mahdollisuus tehdä päätös kenen kelkkaan hyppäävät kun ”Persut” julkaisivat viimeisenä omat tavoitteensa. Kiistaa käydään julkisuudessa nyt siitä mikä on tasaveroa tai pr

  • ”PERSUKOPIOINTIA”

    On mielenkiintoista nähdä miten käy Perussuomalaisten kannatukselle, kun tämä omaksi vaaliohjelmaksi otettu ilmastomalli  osoittautuikin samaksi kuin vuosi sitten Metalliliiton eduskunnalle jättämä lausunto. Kopioinnilla, kun sanotaan olevan lyhyet jäljet…vai miten se vanha sananlasku nyt

  • LOISTAVA TALVIKLASSIKKO

    Olympiastadionilla pelattu jääkiekon SM-liigaottelu oli ihan loistavaa ja ennennäkemätöntä kiekkoviihdettä Suomessa. Talviklassikko nimeä kantava ottelu Jokerit- HIFK jossa oli yli 36 000 katsojaa takasivat  tunnelman vailla vertaa. Tämä kansanjuhla oli todellinen lähtölaukaus kohti kevään SM-lii

  • MITÄ ON JÄLJELLÄ VIHREÄSTÄ AATTEESTA

    Kuka muistaa vielä Suomessa keväällä vuonna 1979 syntyneen ympäristöliikkeen, jota kutsuttiin Koijärvi -liikkeeksi. Liike kokosi merkittävänä lintualueena pidetyn Forssan Koijärven kuivaamisen puolesta luontoaktivistit yhdeksi kansanliikkeeksi. Tätä nuorten aikaansaamaa kansanliikettä pidetään Vi

  • POSITIIVINEN TAKINKÄÄNTÄJÄ

    Vielä pari kuukautta sitten valtiovarainministerinä toimiva Jyrki Katainen ei nähnyt harmaata taloutta Suomessa sellaiseksi ongelmaksi, että valtion taholta olisi  aihetta  ryhtyä järeämpiin toimiin sen vähentämiseksi. Opposition tekemään  harmaata taloutta koskevaan välikysymykseen, hallitus sa

  • KYLLÄ KELPAA TAAS AJELLA

    Kyllä kelpaa taas ajella työmatkoja omalla autolla. Verottaja  nosti  tälle vuodelle ns. kilometrirahoja jälleen kokonaisella sentillä! Tämä huikea sentin korotus  on ilmeisesti verottajan näkökulmasta katsottu riittäväksi vastaiskuksi jatkuvasti kohoaville polttoaineiden hinnoille. Totuus on kui

  • HATUNNOSTO LENTOEMOILLE

    Finnairin matkustamotyöntekijöiden lakko työehtosopimusehtojen heikentämistä vastaan todisti, että lentoemoilla on vielä ”munaa”! Onneksi meillä on jäljellä vielä muutamia ammattiyhdistysliikkeitä, jotka pitävät puoliaan työnantajapuolen yksipuolista  sanelupolitiikkaa vastaan. Kaikk

  • MIKÄ MÄTTÄÄ FINNAIRILLA?

    Finnairin henkilöstön lakot ja lakkouhkaukset kertovat kriisistä yhtiön sisällä. Laskelmieni mukaan ainakin neljästi vuoden sisällä on Finnairin henkilöstön ja johdon sopimusneuvottelut ajautuneet umpikujaan. Mikä Finnairin henkilökemiassa on pielessä? Tähän toistuvaan kiistelyyn ei riitä syyksi

css.php